Runojen vaikeus

Runot ovat ihmiskunnan vanhinta perinnettä, jotka toisaalta jättävät tilaa tulkinnoille mutta toisaalta ovat hyvinkin viimeisteltyjä. Runot keskustelevat lukijan kanssa, laittavat lukijan ajatuksia liikkeelle ja tekevät tämän kaiken kielen keinoin. (Korolainen 2001.)
 

Aikuiset mieltävät runot usein vaikeiksi ja moniselkoisiksi, mutta lapset eivät koe näin. Ajatusmalli runouden vaikeudesta juontaa juurensa aina 50-luvulle, jolloin lyriikka uudistui ja perinteisten runomittojen ja riimien sijaan runot alkoivat perustua kielikuviin. (Korolainen 2001.)

Lapsille erilaiset lorut ja riimit ovat mun muassa osa leikkejä (naruhyppelyn lorut "lääkäri läski, potilaan käski..", laskeminen “entten tentten..”).

Lähteet: Korolainen, T. 2001. Tuulen kello soittaa jo. Runo hengittää maailamn tahdissa. Teoksessa T. Korolainen (toim.) Kirjaseikkailu. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden opas. Helsinki: Tammi.

Omat asenteet

• Runoja käytetty vähän -> tuntematon

• Vaikeaa sekä lukea että kirjoittaa -> saavuttamatonta

• Mystistä, ei käsitellä eikä sovelleta

• Miksi pitää kirjoittaa runo?

• Tylsää

• Liitetään lahjakkuuteen, älykkyyteen "runotyttö"

• Runous marginaalinen ilmiö yhteiskunnassa

• Lorulliset runot unohdetaan, joita käytetään alkuopetuksessa

• Ei mielletä hauskaksi, vaikka sen pitäisi olla!

• Riimittelyä aliarvostetaan -> yhteys kielelliseen tietoisuuteen

• Lorut osa kansanperinnettä, mutta arvostetaanko? Esim. Ekaluokkalainen kävelee kuin nainen

• Ennakkoluuloja ja asenteita, ei oikeaa tietoa tai ymmärrystä

• "Runorasisti"

• Runoilla voidaan käsitellä monipuolisia asioita

• Vaikka ei täysin ymmärrä runoa, se voi herättää tunteita

• Kaikki voivat kirjoittaa runoja, vaikka ajatellaan että se on lahjakkuuteen perustuva taito

• Kirjallisuuden laji, jota arvotetaan -> on hyviä ja huonoja runoja, tekotaiteellisuus vs. Matti jonka päässä oli patti

• Kenellä oikeus tulkita runoja?

• Ei käsitellä yhtenä ilmaisun keinona alkuopetuksessa